Aloitusperiodi

Aikataulu

Lue akatemioiden ohjelmasta täältä:

Kuvataideakatemia

Sibelius-Akatemia

Teatterikorkeakoulu

Yhteiset tilaisuudet

 

 

Taideyliopiston uusien opiskelijoiden yhteinen orientaatiopäivä 23.8.2019

Hei uusi taiteilija! Orientaatiopäivän aikana tutustutaan Taideyliopiston tiloihin ja yhteisöön kokemisen ja tekemisen kautta. Päivä alkaa klo 11.00 Kuvataideakatemian Exhibition laboratoryssä, osoitteessa Merimiehenkatu 36. Aloitamme kahvilla ja pienellä purtavalla, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle!

Päivän aikana tulet pohtimaan samoja kysymyksiä taiteesta kuin Taideyliopiston rehtori ja dekaanitkin, jotka liittyvät päivän aikana joukkoon. Tutustut myös kaikkien akatemioiden tiloihin ja muihin opiskelijoihin, jotka ovat aloittamassa kanssasi. Mukaan tarvitset itsesi ja ajatuksesi, hyödyllisiä ovat kävelyyn sopivat kengät sekä vesipullo. Illalla olevat jatkot voi myös ennakoida, jos haluat ottaa vaihtovaatteet mukaan. 

Tämä päivä on loistava tilaisuus aloittaa ajatteleminen taiteesta Taideyliopistossamme, ja se haastaa sinua kertomaan omia ajatuksiasi ja kuuntelemaan muiden ajatuksia.

Päivän aikana on tarjolla aamukahvi ja yhteinen lounas, ohjelma päättyy n. klo 17.30. Tervetuloa!

HUOM! Taideyliopiston ylioppilaskunta järjestää jatkot päivän päätteeksi. Pidä ilta vapaana, niin voit jatkaa ihmisiin tutustumista rennommissa merkeissä.

Klo 11.00-12.00  Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory (Merimiehenkatu 36)

  • Aamukahvit
  • Tervetuloa!
  • Ryhmien jako ja tehtävänanto

Siirtyminen yhdessä Exihibition Laboratorystä Musiikkitalolle

Klo 12.30-13.30 Musiikkitalo (Töölönlahdenkatu 16 C)

  • Tehtävänanto ja työskentely

Siirtyminen yhdessä Musiikkitalolta Teakille

Klo 14.00 Teatterikorkeakoulu (Haapaniemenkatu 6)

  • Tarjolla vegaaninen keittolounas
  • Ylioppilaskunnan tervehdys
  • Opintopsykologien esittäytyminen
  • Tehtävänanto ja työskentely

Orientaatiopäivän summaus ja päättäminen n. klo 17.30

 

Ylioppilaskunnan järjestämät orientaatiopäivän jatkobileet 23.8.2019

TERVE KAIKKI UUDET TAIDEYLIOPISTON OPISKELIJAT sekä myös nykyiset opiskelijat!

Toivotamme teidät tervetulleiksi perjantaina 23.8. uusien opiskelijoiden yhteisen orientaatiopäivän jatkojen ETKOILLE, JATKOILLE ja JATKOJEN JATKOILLE! Tilaisuus on avoin kaikille Taideyliopiston uusille ja nykyisille opiskelijoille.

ETKOT

Orientaatiopäivän päätteeksi tarjoamme mahdollisuuden hengailuun ja chillailuun ruuan kera. Teakin Bunkkeri on mukava hengauspaikka, jossa teidän on helppo tutustua toisiinne ja syödä Lidlin vegaanista PIZZAA sekä muita pieniä herkkuja. Ota omia juomia mukaasi, jos pitkän päivän jälkeen haluat rentoutua Bunkkerin mukavilla sohvilla musiikkia kuunnellen! Halukkaille on Bunkkerissa tarjolla myös lautapelejä.
MILLOIN: Klo 17 ->
MISSÄ: Bunkkeri, Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6

JATKOT

Kello 20-22 Merikerholla on HAPPY HOUR vain meidän joukollemme! Suuntaamme baaria kohti yhteislähdöllä Bunkkerilta. Alennukset juomista saat näyttämällä Taideyliopiston opiskelijakorttia esim Frank appistä.
MISSÄ: Merikerho, Sörnäisten Rantapromenadi

JATKOJEN JATKOT

Merikerholla alkaa kello 22 HJM Klubi, jonne voimme jäädä alennettua pääsymaksua vastaan (ilmoitamme lipun hinnan heti kun se varmistuu). Merikerhon terassille voi myös jäädä maksutta. Jos kyseinen tapahtuma ei sinua kiinnosta, siirrymme myös takaisin BUNKKERIIN, jossa musiikki soi aamuneljään!

Tervetuloa!
Terkuin TAIYO♥

 

Taideyliopiston lukuvuoden avajaiset 2.9.2019

Klo 13.30-14.30 Perinteinen juhlajumalanpalvelus Temppeliaukion kirkossa. Sibelius-Akatemian Kirkkomusiikin aineryhmä järjestää.

klo 15-17 Taideyliopiston lukuvuoden avajaiset Lasipalatsin Bio Rex -elokuvateatterissa (Mannerheimintie 22-24)

AVAJAISTEN OHJELMA

klo 15.00-16.15

Lyhytelokuva Polte

Kuvataiteilija Sami van Ingen

 

Tervetuliaissanat

rehtori Jari Perkiömäki

 

Valtiovallan tervehdys

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen

 

Ylioppilaskunnan tervehdys

puheenjohtaja Sofia Suomalainen

 

Fuksikuoro

 

Juhlapuhe: Levottomat rajat

kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen

 

Katkelma Donkey Hot -musikaalista

 

klo 16.15-16.30

 Taideyliopiston Vuoden alumnien julkistus

 

Performanssi, Live Art and Performance Studies opiskelija Nicolina Stylianou

 

klo 16.30, 16.45, 17.00

 Opastettuja kierroksia taidemuseo Amos Rexin Ars Fennica 2019 -näyttelyssä. Kierroksille mahtuu rajallinen määrä osallistujia.

 

Ilmoittaudu mukaan kierroksille tästä linkistä

 

Näyttelyyn on mahdollista tutustua myös ilman, että osallistuu opastetulle kierrokselle.